Historiallisina tansseina voidaan pitää tansseja, joilla ei ole jatkuvaa tanssiperinnettä nykypäivään. Tanssit on rekonstruoitu tutkimalla 1400-1600-luvuilta säilyneitä käsikirjoituksia ja tanssioppaita. Suurin osa tansseista on peräisin Euroopan suurimmista keskiajan ja renessanssin hoveista Englannista, Ranskasta ja etenkin Italiasta.
Tanssi oli oiva tilaisuus solmia uusia tuttavuuksia sekä esitellä taituruuttaan, nokkeluuttaan, askelensa keveyttä, ylväyttään tai edullista ulkomuotoaan. Tanssi kuuluikin olennaisena osana hovielämään niin huvina kuin ajankulunakin, ja se oli taito, joka jokaisen itseään kunnioittavan aatelisen oli hallittava luoviessaan hovien kiemuroissa. Tässä ammattimaiset tanssimestarit olivat avuksi ja opettivat nuorille aatelisille tanssien saloja sekä kirjoittivat uusia tansseja. Näin syntyneiden tanssioppaiden (sekä sekalaisen lunttilappukokoelman) ansiosta ovat nämä tanssit säilyneet meidän päiviimme.
Historialliset tanssit eivät suinkaan ole yksitoikkoisia, vaikka niin helposti saattaisi luullakin. Hitaan ja arvokkaan astelun ohella on hoveissa osattu pitää vauhdikkaasti hauskaakin. Lisää monimuotoisuutta tansseihin tuovat niiden maantieteellisesti ja aikakaudellisesti värikkäät taustat. Nykyisen Ranskan alueella sijainneen Burgundin hovin basse danset olivat hitaita ja arvokkaita kulkuetansseja. Englantilaiset maalaistanssit saattoivat yltyä riehakkaaseenkin iloitteluun. Burgundilaisille tansseille ominaista oli tasainen eteneminen; sen sijaan italialaisten tanssien tunnusomaisin piirre oli ylös-alas aaltoileva, sulavalinjaisen liitävä liike. Etenkin myöhäisitalialaiset ballot olivat usein moniosaisia ja vaativat tanssijoiltaan tarkkaa ja hienostunutta askeltekniikkaa sekä hyvää tanssin tuntemusta. Ranskalaisten branleiksi kutsutut piiritanssit taas olivat verrattain yksinkertaisia ja helposti opittavia.
